Minä jälleen kerran synnyin...!
Olipa stressaava ja rasittava ilta, hikoilin sisälläni ja ajatusmylly pyöri päässäni äänekkäästi. Olin paiskattu, kiroiltu, uhattu ja kiristetty, joten itsekään en ollut varma pääseväni pois sieltä.
Monta kiloa muutaman viikon sisällä painostani olin jo menettänyt, mutta toive edelleen sydämessäni virtasi.
Sanoin itselleni satoja kertoja päivässä, jos pääsen tästä helvetistä pois, niin en tapa yhtäkään hetkeä ja yritän uudelleen elää kunnolla, mutten itse ollut niin varma kaikesta...
Kello kävi, pääsin lentokoneeseen, sydämeni pumppasi ahkerasti kovan ja painavan jännityksen johdosta. Istuin paikalleni hymyilevän venäläislentoemännän avulla ja yritin pitää matalan profiilin.
En kerro enkä jaksa muistaa, miten pääsin lentokoneeseen, sillä jos siitä alan kirjoittaa, niin kunnon kirja muodostuu. Lentokapteeni tuli vilkaisemaan viimeistä kertaa matkustajia ja yritin olla katsomatta hänen silmiinsä. Olihan pelottavan näköinen. Sinä hetkenä kaikki näytti hirviöltä ja kammottavalta, paitsi se kaunis ja blondi venäläinen lentoemäntä, joka istui minua vasten.
Hänen kaunis vartalo ja seksikäs hymy tavallisessa olosuhteessa olisi vienyt minut mukanaan, mutten siinä hetkessä kyennyt miettimään mitään muuta, kuin koneen nousua! Kone pyöri ja pyöri ja sitten vihdoinkin nousi....Odotin, että se tarpeeksi nousi kunnes kuulin kapteenin ääntä, jonka mukaan poistuimme Iranin ilmarajalta...Huhhuh...sydämeni otti hitaamman tahdin ja sain hengittää syvään.
Pistin käteni pukuni taskuun ja vedin pois pukuni väriin (smaragdi) sopivan solmion, jonka olin ostanut muutamia tunteja ennen lentoa Teheranissa. Olin tarpeeksi harjoitellut, joten kauniin ja viehättävän lentoemännän edessä kovalla itsevarmuudella solmin solmion kaulaani ja lopuksi tekemällä tekoyskän ilmoitin olevani nyt valmis matkaan täysillä...
Moskovan lentoasema oli tosi vilkas ja sotkuinen, mutta minun oli pakko odottaa Suomen lentoa 8 tuntia. Tuli se kone vihdoin, muttei ollut Suomen veroinen kone. Tuntui, että venäläiset olivat tehneet pikkubussista lentokoneen lisäämällä kaksi siipeä kyljille. Olipa ahdas ja matala lentävä putki. Helposti toi mieleen Neuvostoliiton ja sen kommunismin ideologia, mutta olihan pakko kestää sitä.
Kaunis, vehreä ja siisti maa, josta olin moneen vuoteen haaveillut, alkoi pilvien takaa ilmaantua pikkuhiljaa, joten kaiketi tärisevä ja mölisevä lentoputki ja sen kurjuus olikin tämän näköalan arvoinen...
Pääsin Vantaan lentoaseman ovesta pois matkalaukkujen kärry kädessä ja hetken katsoin ympärilleni. Yhtäkkiä yksi tumma mies hyppäsi eteeni ja heikolla Suomen kielellä lausui veljeni nimen ja elekielellä yritti sanoa, että hän lähtee etsimään häntä... Löysihän hänet aika nopeasti. Miehen nimi oli Sebastian, italialainen, joka oli ja on suomalaisnaisen kanssa naimisissa.
Siitä Perjantaipäivästä on jo tänään tasan 13 vuotta, mitä itsekään en usko, kuinka nämä vuodet toinen toisensa jälkeen vierähtivät!
Vaikeuksia oli, mutta niitä enemmän oli toivetta, sisua, motiivia ja positiivista asennetta, joten heti alussa lupasin monelle onnistua ja onnistuin...
Suurin ongelma, jota piti selättää, oli kieli, joten heti aloin hyökätä sen päälle.
Ensiksi järjestyksessä opin: hyvää yötä, en tiedä, tervetuloa, minä haluan sinut, minä pidän sinusta, minä rakastan sinua, oletko iloinen, hyvää päivää, olen ulkomaalainen, missä on vessa…
Kerran yritettiin kehua minun kielitaitoa kälylleni ja minäkin todistaakseni lausuin ensimmäiset hempeät sanat, mutta hän hymyillen kysyi veljeni kautta, miksi olen jo alkanut oppia moisia sanoja?
Vastasin, että koko maailma pyörii noilla sanoilla. Ujo suomalainen nainen räjähti nauruun…
Minä jälleen kerran synnyin, joten enää on liian myöhäistä palauttaa minut mihinkään takaisin. Minä kirjoitan nyt suomea Suomessa, siis olen olemassa...
Menen nyt töihin, mutta jos vaivaudutte kommentoimaan, niin illalla varmasti vastaan joka ikiseen kommenttiin.
Farzad Moghaddam pour
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Nämä on yleensä kuin jännitys elokuvasta. Viimeksi kuuntelin tunnin työkollegan vastoinkäymisiä kotimaassaan ja siitä suunnitelmasta, miten hän tulisi pääsemään maasta pois ja saada vaimo ja lapsi vielä mukaan. Oli aika mieleenpainuva hänen kertomus, mutta nyt jo suomessa 16 vuotta olleena, elämä on normalisoitunut, mutta arvet(henkiset) näkyvät ajoittain.
Moi Risto,
Näin pikaisesti ennen kuin lähden duuniin kiitän kommentistasi. Ensimmäinen kommentti on erittäin merkittävä ja tärkeä...
Kyllä se on kova työ henkisesti ja fyysisesti paeta armotonta diktatuuria, mitä moni ei edes pysty kuvittelemaan...
Tattis ;)
Nämähän tarinat ovat oikeasti mielenkiintoisia. Se, mikä suomalaisilta yleensäkin jää pimentoon, on maahanmuuttajien tarinat omasta menneisyydestä. Nimenomaan siitä, millaisista oloista ovat lähtöisin, ja miksi ylipäätään Suomeen ovat tulleet.
Blogiasi on mukava lukea, koska vaikutat ihmiseltä, jolla prioriteetit ovat kunnossa. Olet opiskellut kielen ja työllistynyt.
Jos kaikki olisivat kuten sinä, meillä ei olisi minkään valtakunnan ongelmia maahanmuuton kanssa.
Hyvää työpäivää!
Arttu,
Kiitos kun jaksoit lukea tositarinani ja toivottavasti monet jo huomaa, ettei olekaan kovin helppoa jättää kotimaansa, perheensä ja ystävänsä ja lähteä toiseen aivan erilaiseen maahan, mutta elämähän se on, joten joskus on ihan pakko.
Teidän suvaitsevien ja ystävällsiten suomalaisten kannustamista en varmaan koskaan unohda.
Kiitos ja hyvää kesän jatkoa ;)
Kielen olet ottanut hyvin haltuusi. Sinähän osaat kirjoittaa runojakin suomeksi. Mukavaa, että olet löytänyt paikkasi uudessa kotimaassasi. Juuri sinunlaisiasi maahanmuuttajia Suomi tarvitsee.
Onnea "syntymäpäiväsi" johdosta.
Jälleen minä kerran lukemaan ryhdyin Farzadin juttua.
Ihan hyvin pärjäilee.
Ollos huoleton , Suomessa tilaa järkeville vielä on.
Severille vilpitön ja lämpimän kiitokseni, ystävällisestä ja kannustavasta kommentistaan.
Hyvää kesän jatkoa ;)
Joskus 70 -luvulla isälleni avautui mahdollisuus lähteä Teheraniin komennukselle joksikin vuodeksi. Tilaisuuteen ei tartuttu, samana vuonna maassa alkoikin vallankumous.
Olisiko perheemme maasta lähtö ollut samankaltainen, kuin sinulla, mene ja tiedä.
Sinulla on ainakin kerrottavaa lapsenlapsillesi. Toivottavasti sinun ja perheesi elämä uudessa kotimaassasi tulee olemaan rauhallista.
Kiitän Petri,
Kyllä kerron välillä lapselleni, mitä olemme kokeneet islamilaispapiston hallussa olevassa Iranissa, ja yritän saada hänet olemaan kiitollinen omasta rauhallisesta ja turvallisesta elämästään.
Oikein rauhallista kesän jatkoa ;)
Hyvä kirjotus :) Tervetuloa vain Suomeen, vaikkakin jo 13 vuotta olet ollut :)
Kiitän Tapsa,
Ainahan näitä lämpimiä ja ystävällisisä kavataan, vaikka kuinka monta kertaa päivässä niitä kuullaan ;)
Hyvää kesän jatkoa.
Tiedätkö Farzad, olet kuin veljeni. Kun hänen kanssaan juttelen minua alkaa aina naurattamaan. Juuri äsken puhelimessa vitsiä väännettiin.
On hienoa saada ystävä, jolla on samankaltainen maailmankatsomus.
Sitä on rakkaus. Sitä on ystävyys. Tieto, että vaikka mitä minulle tapahtuu, veljeni puolustaa minua. Aina.
Kiitos Ritva,
Minun varaani aina saat laskea puhtaalla mielellä.
Olen aina pienestä pitäen pitänyt sanani, joten kun Farzad puhuu tai lupaa, niin hänen sana ja lupaus on kuninkaallista ja valtiokunnallista arvopaperia arvikkaampi ja luotettavampi ;)
Se ON vain totta!
Toivon heille mukavaa ja turvallista matkaa. Minäkin vien poikani ensi viikolla Ruotsiin laivalla ;)
Kiitos ja samaa teillekin. Vaikka en olekaan mukana, niin ajatukseni ovat heidän mukanaan. Mieltäni lämmitti niin, kun nuorin poikani oli päässyt armeijasta ensi kertaa lomille ja soitti minulle.
En ala sinua neuvomaan, mutta oikeudenmukaisuus ja rehellisyys ovat kantavimpia voimia mitä tiedän.
Hyvää yötä ja God bless you! http://www.youtube.com/watch?v=XZZA6ELINBc
Kiitos linkistä Ritva. Hyvää yötä ja kauniita unia ;)
Farzad koska saamme vastauksesi ? Vai onko sanojen suoltaminen helpompaa kuin pitaminen ?
http://juhahamalainen.puheenvuoro.uusisuomi.fi/112...
Väki odottaa innolla vastaustasi :D
Kirjoita kommentti
Kommentoi 19 kommenttia