Äärinationalismi ja sovinismi perustuvat vajalliseen itsetuntoon.
”Persialainen muinaissananlasku: hedelmällisen puun oksien päät, aina roikkuvat alaspäin!”
Tarkoittaa sitä, että mitä enemmän ihminen olisi varakkaampi henkisesti ja materiaalisesti, niin sitä enemmän sen tulee olemaan vaatimattomampi ja suursydämellisempi.
Esim. urheilukilpailut ovat aina ne tapahtumat, jotka ilahduttavat toisia ja samalla lannistavat ja itkettää muita, mutta kun seuraa koko jutun sivutapahtumat, niin huomaa, ettemme me ihmiset ole vieläkään päässeet eroon sokeista ja ikävistä asioista eroon.
Jokainen pohdiskelija ihminen on varmaan joskus kysynyt itseltään, mikseivät ihmiset ole vieläkään oppineet tulemaan toimeen, kun koko ajan riitelevät ja näyttävät vihaansa ja inhoansa toisilleen? Ja miksi yhä tämä vihamielisyys ihmisten välissä elää ja monimutkaistuu?
Olen aina ollut sitä mieltä, että kaksi asiaa aina on erottanut ihmisiä toisistaan ja ne ovat USKONTO ja POLITIIKKA, joiden eteen on tapettu miljoonat ihmiset ja tuhottu satoja kaupunkeja ja ihmiskuntia.
Tietenkin uskonto on sellainen asia, joka pysyy viattomana, kunnes sisäistyy ja pysyy henkilökohtaisena asiana, mutta ongelma on juuri siinä, että uskontojen PAPISTOT, JOHTAJAT ja KEKSIJÄT aina ovat käyttäneet väkivaltaisia ja likaisia temppuja oman uskontona levittämiseksi ja mainostamiseksi.
USKONNON ja POLITIIKAN allianssi aina on toiminut tuhoisana, koska ne tavalla tai toisella ruokkivat toisiansa.
Aina kun POLIITTISET hankkeet ovat uhan alla, niin USKONTOA ja sen potentiaalia otetaan käyttöön hankkeen pelastamiseksi tai edistämiseksi ja myös toisin päin. Historia on täynnä faktoja, kuinka USKONNOT ja niiden JOHTAJAT ja KEKSIJÄT tarvittaessa ovat vedonneet POLIITIKOHIN ja heidän voimien ja mahdollisuuksien avulla toteuttaneet haaveitaan!
Toisin sanoen ne ovat aina täydellistäneet toistensa, koska aina toinen on käyttänyt toista välineenä, muutoin, yksin eivät koskaan olisi selvinneet historian varrella.
Näin ollen uskon, että sorretut ja nöyryytetyt ihmiset aina kun saavat tilaisuuden, niin purkavat vihaansa ja inhoansa sortajan valtiolle ja sen kansalle, vaikka tilaisuuden tarkoitus olisi jotain aivan muuta. Juuri tämän logiikan perusteella olen pitkään ollut sitä mieltä, että vihan ja inhon kylvämisen jälkiseuraukset jossain vaiheessa iskevät niiden kylväjien niskan päälle, joten palkintoa pitkäaikaisesti ajatellen näistä asioista ei ole luvattu!
Yleensä ihminen, jolta puuttuu kunnon itsetunto, aina vetoaa maansa historiaan, menestyvään naapuriin, sukulaiseen, ystävään, rotuunsa, kansalaisuuteensa, uskontoonsa, vaikkei hän itse ole sinänsä tuonut minkäänlaista kunniaa kotimaalleen eikä itselleen. Mutta hänen ääni silti on korkeampi ja leikit jysähtävämpiä, kuin muiden omat.
Hyvin elävä ja naseva esimerkki tässä on SUOMEN ja KREIKAN tilanne, joita ei missään asiassa, kuin vain eurooppalaisuudessa ja kristillisyydessä voi edes verrata.
Silloin kun Kreikka oli maailman suuri valtakunta, niin tuskinpa koko Suomen mantereella asui edes monta tuhatta asukasta, mutta nyt se Kreikka on jo ojentanut kerjäläishatun Suomelle ja muille maille. On helppoa arvata, miten kreikkalainen ihminen reagoi asiaan, jos kukaan edes kyseenalaistaisi kevyesti heidän maan historiaa ja kulttuuria, vaikka heidän nykytilanne on niin hauras ja säälittävä.
Kaikki nämä kirjoitin sanoakseni sitä, että monet kansat eivät välttämättä olisi niin vihaisia toisilleen jatkuvasti,jos pinnalliset ja lyhytaikaisesti ajatelleet uskovaiset ja poliitikot eivät olisi toimineet tyhmästi ja julmasti. Ja sen tähden tulevat sukupolvet vieläkin joutuvat maksamaan siitä kovasti.
Ihminen ei kyllä opi, eikä koskaan pysty kesyttämään omaa sisäistä elukkaansa täysin, muutoin tähän asti enää meillä ei olisi vankiloita, tuomareita, poliiseja ja oikeustaloja!
Mitä opittava muuten tässä on meille?
Farzad Moghaddam pour
Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!
Kreikkalaisten ehkä kannattaisi ottaa meistä metsäläisistä oppia yhdessä asiassa eli kannattaa syödä ja juoda vain sen verran kun siihen on varaa niin ei tarvitse lähteä kerjuulle.
Tosin se oppi on nyt meiltäkin unohtunut; kiitos demaripolitiikan, jota lähes kaikki puolueet ovat kymmeniä vuosia täällä jo harjoittaneet.
Kitkaa syntyy lähinnä siitä, että toiset haluavat elantoa ja toiset näiltä elatusta.
Aika yksinkertaista loppujen lopuksi.
Farzad. Ei liity mitenkään tähän keskusteluun, mutta mahtaako tuolle sinun nimellesi olla minkäänlaista suomenkielistä vastinetta?
Politiikka on yhteisten asioiden hoitoa.
Ehkäpä tarkoitit poliittisia aatteita, liikkeitä tjms. Samoin kait tarkoitit uskonnollisia liikkeitä.
ps. ihmiskuntia ei liene ihminen tuhonnut (vielä).
Tämäkään ei kuulu mitenkään tähän keskuteluun, mutta Vuokko Kero taitaa olla fiksu ihminen. Kiitos Vuokolle sydämmistä. Nyt Seppo poistuu viideksi päiväksi Suomen mestaruus kilpailuihin tavoittelemaan mestaruutta, joten pitäkääpä mielipiteenne esillä ja puolustakaa niitä. Jokaisella on siihen oikeus. Fazulle aurinkoisia päiviä. Asiat riitelee ei miehet!

Kommentoi 16 kommenttia