Farzad Kohti mukavampaa, turvallisempaa ja suvaitsevampaa Suomea käsikädessä yhdessä!

Unohda kapitalismi ja ota käyttöön anarkismi...!

Kuvitelkaamme, että päiväkodeissa lapsille aletaan opettaa sellaisia elintapoja, joiden mukaan kaikkia ihmiset ovat tasa-arvoisia, tasalaatuisia ja myös päätymässä samaan paikkaan kuoltuaan. Kerrotaan lapsille, että, se on itse ihminen, joka antaa työlleen ja teokselleen arvoa, eikä toisin päin.

Opetamme lapsille, että ahneus ei johda ihmistä mihinkään, kun loppujen lopuksi kaikki jättää kaiken jälkeensä ja lähtee. Että ihminen voi yhdessä hetkessä levätä vain yhdessä kodissa, ajaa vain yhdellä autolla, syödä yhden kunnon annoksen, maata yhdessä sängyssä, joten rahan kerääminen voi olla hyvä syy yrittämiseksi, mutta sille hyvin uhrataan meidän ihmisten
inhimillisyyttä. Myös se, että kateus, kostonhimoisuus, tappaminen, vahingoittaminen, tuhoaminen, juonittelu, juoruilu ja yms. eivät saa saastuttaa meidän inhimillistä elämäämme ja meidän tulee miettiä syvästi, että jokainen vain kerran elää, joten parasta jättää jälkeensä hyvä maine.

Minä uskon, että lapset kyllä oppivat nopeasti, jos huomaavat hyviä malleja hoitajiltaan ja opettajiltaan. Jos lapsi uskoo kaiken maailman taikauskoisia ja uskonnollisia tarinoita, joita heille tyrkytetään, niin miksei ymmärtäisi ja oppisi näitä viattomia ja inhimillisiä asioita?

On nyt kuitenkin selvinnyt, että tähän asti kommunismi ei ole pelannut, eikä tule enää pelaamaan, joten turhaan kukaan edes kaipaa enää sitä. Kapitalismikin joka vuosikymmenen välein sortuu lamaan tai inflaatioon ja sotkee miljoonien ihmisten elämää. En oikein ymmärrä, mitä enää ihminen kaipaa tässä elämässä, jos kertaa sen kunniaa ja ylpeyttä on kokonaan tallattu?!

Tämä nykyinen kapitalismi elääkseen koko ajan keksii monimutkaisia ja jopa typeriä keinoja, kuten esim, EU ja globalisaatio, koska ilman ostoskykyä ja tuhlaushimoa systeemi kokonaan on mennyttä. Siis meistä ihmisistä on tehty kymmenien vuosien varrella kulutusgladiaattoreja. Emme jaksa sitä ajatella syvällisesti, emmekä yksittäisesti sille voi mitään.

Valtiot omilla äänillämme valitsemme ja annamme niille vapaat kädet nöyryyttää meitä ihan joka päivä. Toisissa maissa koko kansa on riippuvainen valtion almuista ja toisista taas valtio osaa vain kiristää verotussääntöjä, mitä lihottaa enemmän rikkaita ja kuivaa rahvaan ihmisen lehmän tissit.

Aika merkillinen idiootti tämä ihminen, joka synnyttyään on jo typerien sääntöjen orja, muttei itsekään sitä huomaa heti, kunnes elävässä elämässä törmää umpikujaan. Silloin vasta katsoo päin taivasta ja odottaa epätoivoisena apua, mutta korkeintaan lokki tai harakka kakkaa otsansa päälle.

Monet miljardöörit perustavat hyväntekeväisyyslaitoksia (jos siinä olisi rehellisyyttä)halutakseen olla hyväsydämisiä ihmisiä. Mutta eiköhän olisi järkevämpi ja paljon lyhyempi reitti, jos ne eivät olisi niin ahneita ja julmia bisneksessään, jolloin ei edes syntyisi niin paljon köyhiä ihmisiä, joita taas pitää nöyryyttävällä tavalla auttaa?

Kommunismin arvostelijat kapitalistit aina ovat perustelleet, että jos ihminen bisneksessään tai yrityksessään ei voita, niin ei sen motivaatiokaan herää, mutta motivaatio mihin asiaan? Lisätuotantoon, lisämyyntiin, lisävoittoon, jolloin toisesta tulee herra ja toisesta rahvas? Eikö nämä rikkaat kuole koskaan?

Kapitalismi ei todellakaan välitä ihmisestä ja sen kunniastaan ja ylpeydestään, vaan päinvastoin tekee jokaisesta ihmisestä rahaorja. Jopa se rikas herra/rouva myös on rahaorja koska ilman rahaa ja sen saannin motiivia eivät pysty elämään rauhallisesti.

Näin ollen kaipaamme tässä vaiheessa varmasti anarkismia. Anarkismia on vuosien varrella joko tahallisesti tai epätahallisesti ymmärretty ja mainostettu väärin. Anarkismi ei tarkoita sikin sokin yhteiskunta, jossa huligaanit määräävät, vaan sitä, että emme olisi enää toistemme orja tai herra.

Tekisimme töitä elämämme vuoksi, emmekä eläisi työn vuoksi. Anarkismijärjestelmässä emme myöskään ole enää rahaorjia, vaan inhimillisyyden aspekteja. Anarkismissa se ei ole raha, joka antaa meille yritysmotivaatiota, vaan vankka ja toimiva aatemaailma takaa meidän inhimillisiä tekojamme ilman, että odottaisimme taivaalta mitään palkkiota tai pelkäisimme Saakelin vihaa ja juonittelua.


Farzad Moghaddamp our

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

2Suosittele

2 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (44 kommenttia)

Käyttäjän Farzad kuva
Farzad Moghaddam pour

Monet asiat, jotka ovat nyt päivittäisesti käytössämme, vaikuttivat aikoinaan mahdottomilta.
Yrittää aina pitää, kunnes tämä kirous romahtaa.

Käyttäjän jaanapaju kuva
Jaana Paju

Anarkismijärjestelmä? Voiko olla järjestelmä?

Käyttäjän Farzad kuva
Farzad Moghaddam pour

Kyllä Jaana.
Ollaan jo koettu kommunismia ja kapitalismia ja molemmat ovat omalla tavallaan saasteisia. Anarkismia on mustamaalattu, koska moni luulee ja uskoo, että anarkismi tarkoittaa sitä, ettei mitään olisi järjestyksessä ja huligaanit ja gangesterit vallitsevat maailman. Tämä on vääristely.

Käyttäjän egk kuva
erik gallen-kallela

kyllä oli hieno kirjoitus, kiitos siitä.
yhdysvalloissa on olemassa ns. anarkisti-liike, jonka jäsenet panivat huomiolle, että katastrofin koittaessa, (hurrikaani katriina, haiti-järistys yms..), paikalliset taipuvat luontaisesti auttamaan toisiaan, eikä suinkaan ala heti rötöstelöemään, kuten meille väitetään uutisissa. rötöstely ja kapinointi alkaa vasta, kun paikalle ilmaantuu jokin auktoriteetti, (fema, yk tms..) säännöstelemään ja voisinko sanoa jarruttelemaan avun toimitusta "ylläpitäessään järjestystä". kaivan pienen juutuub-klipin tästä aiheesta.

Käyttäjän Farzad kuva
Farzad Moghaddam pour

Maailman kuuluisin ja pohdiskelevin anarkisti on amerikkalainen filosofi Noam Chomsky. Ihailen häntä.

Käyttäjän weareallafricans kuva
Niklas Bergman

Miksi tämä ei yllätä minua ollenkaan?:)

Chomsky MIT vitsi:

How do you get Chomsky to shut up? Ask him about linguistics!

Seppä pysyköön lestissään. Vanha suomalainen sananlasku.

Käyttäjän Farzad kuva
Farzad Moghaddam pour

Et tällä kertaa sanonut selvin sanoin, mitä oikein meinasit Niklas :)

Käyttäjän weareallafricans kuva
Niklas Bergman Vastaus kommenttiin #14

Lähinnä sitä, että Chomsky saattaa olla hyvä kielitieteilijä, mutta kaikessa muussa patologinen valehtelija.

Käyttäjän egk kuva
erik gallen-kallela Vastaus kommenttiin #19
Käyttäjän weareallafricans kuva
Niklas Bergman Vastaus kommenttiin #22

Huh, niitä on niin paljon, että meidän pitäisi ensiksi valita jokin "Chomsky -aihepiiri". Ehdotuksia?

Käyttäjän Farzad kuva
Farzad Moghaddam pour Vastaus kommenttiin #19

Senkö takia, että on syntynyt juutalaisperheessä, mutta arvostelee Israelin toimintaa ja käytöstä?
Niklas, voisitko miettiä enemmän inhimillisyyden, kuin uskonnollisuuden näkökulmasta?!

Käyttäjän weareallafricans kuva
Niklas Bergman Vastaus kommenttiin #24

Niklas, voisitko miettiä enemmän inhimillisyyden, kuin uskonnollisuuden näkökulmasta?!

Sori, en ymmärrä? Näinhän minä uskonnottomana henkilönä näitä kysymyksiä aina pyrinkin lähestymään.

Käyttäjän Farzad kuva
Farzad Moghaddam pour Vastaus kommenttiin #28

"Sori, en ymmärrä? Näinhän minä uskonnottomana henkilönä näitä kysymyksiä aina pyrinkin lähestymään."

Kommenttihistoriasi ainakaan minun blogissani ei täsmää tuota Niklas!

Käyttäjän weareallafricans kuva
Niklas Bergman Vastaus kommenttiin #34

Anna nyt ystävällisesti edes yksi esimerkki.

Käyttäjän Farzad kuva
Farzad Moghaddam pour Vastaus kommenttiin #36

ne kommentit ovat tallessa ja voin kopioida, muttenh alua pistää lapsellisen kinastelun karusellia pyörimään. Mieluummin haluan, että tämän blogin yhteydessä vaihdetaan kommentteja.

Ben Kaergin Vastaus kommenttiin #24

Chomsky merkitsee juutalaiselle kansalle ja Israelin valtiolle suurin piirtein samaa,kuin mitä aikoinaan Otto Wille Kuusinen suomalaisille.

Ei siihen tarvitse mitään uskontoja sotkea,tai niillä hämmentää.

Käyttäjän weareallafricans kuva
Niklas Bergman Vastaus kommenttiin #24

"Senkö takia, että on syntynyt juutalaisperheessä, mutta arvostelee Israelin toimintaa ja käytöstä?"

Chomskylla on kaikki oikeus kritisoida Israelia, mutta hänellä ei ole oikeutta omiin faktoihin.

Käyttäjän Farzad kuva
Farzad Moghaddam pour Vastaus kommenttiin #41

Ei sitten sinullakaan ole sitä oikeutta!

Käyttäjän weareallafricans kuva
Niklas Bergman Vastaus kommenttiin #42

Ei tietenkään ole, mutta minä en nauti sellaista laajaa arvostusta kuin Chomsky. Eli häneltä sopisi odottaa suurempaa vastuuntuntoa omissa kirjoituksissaan ja lausunnoissaan, eikö?

Käyttäjän Farzad kuva
Farzad Moghaddam pour Vastaus kommenttiin #43

Aina kirajailija, taiteilija ja filosofia tarjoaa ainoastaan ajatuksiaan ja esittää aatemaailmaansa, mutta se on lukija, kuulija ja teoksen ostaja, joka itse päättää, miten siihen suhtautua.

Ben Kaergin Vastaus kommenttiin #41
Käyttäjän egk kuva
erik gallen-kallela

en tiennyt sepällä olleen lestiä.

Käyttäjän Farzad kuva
Farzad Moghaddam pour Vastaus kommenttiin #16

Meillä päin sanotaan: kaivon kaivaja jää itse aina kaivon pohjaan :)

Ben Kaergin Vastaus kommenttiin #17

Teillä päin ei ollut sitten tikkaita?

Käyttäjän Farzad kuva
Farzad Moghaddam pour Vastaus kommenttiin #33

Se vihjaa johonkin aivan muuhun ajatukseen, jos pohdiskelet sitä syvällisesti.
Lähinnä tarkoittaa, että älä lladi kenellekään ansaa, koska saatat itse ensimmäisenä joutua siihen...

Ben Kaergin Vastaus kommenttiin #35

Farzad,minä tein juurikin niin. Ymmärsin toki ajatuksen. Et vain liene huomannut sitä.

Käyttäjän Farzad kuva
Farzad Moghaddam pour Vastaus kommenttiin #45

Sorry sitten väärinkäsitys :)

Petri Haapa Vastaus kommenttiin #16

Niklas tarkoittikin Seppä-nimistä suutaria tai ainakin kohta Niklas seli-selittää jotain tämäntapaista.

Käyttäjän Farzad kuva
Farzad Moghaddam pour Vastaus kommenttiin #23

Niklas on oman ideologiansa seitin vankina. Sille ei voi mitään :(

Käyttäjän weareallafricans kuva
Niklas Bergman Vastaus kommenttiin #26

Hyvinkin mahdollista, että näin on. Mutta sinusta poiketen, minä en ole shia-ideologian vanki.

Käyttäjän Farzad kuva
Farzad Moghaddam pour Vastaus kommenttiin #30

Ja pas...kaikista uskonnoista ja ideologioista...!
Minä ainakin olen vapaamielinen ja siitä olenkin ylpeä.

Käyttäjän egk kuva
erik gallen-kallela

valitettavasti en löydä enää etsimääni, mutta asiasta kiinnostuneille löytyy varmasti, mikäli jaksaa kahlata netti-sohjoa...

Käyttäjän Farzad kuva
Farzad Moghaddam pour

Harmi kun hän on nyt jo liian vanha. Kunpa hänen ajatukset joskus tehoavat maailman politiikkajärjestelmien muutoksiin.

Käyttäjän egk kuva
erik gallen-kallela
Käyttäjän egk kuva
erik gallen-kallela

Noam Chomskya siinä klipissä kuultiinkin. esim. haitissa varsinainen kapina alkoi kun yhdysvaltain armeija saapui paikalle, ja pidätytti varsinaisia avustustarvikkeita kokonaiset kaksi vuorokautta pitämällä lentokenttää suljetussa tilassa kunnes koko poppoo aseineen oltiin saatu paikalle ja asemiin höykyttämään jengiä pyssyillään. "we are here for your fucking freedoms, ok?". yritä siinä sitten olla viilipyttynä...

Käyttäjän Farzad kuva
Farzad Moghaddam pour

Aika jännä ja kiintoisa tarina. Niinhän Amerikka aina on vedonnut vapauteen, ihmisoikeuteen ja demokratiaan niin naurettavalla tavalla, etteik ukaan enä usko sitä. Lähi-historia kertoo paljon meille, kuinka USA on raiskannut juuri mainittuja arvoja kun oma intressi on ollut uhan alla. USA aina verrattiin Neuvostoliittoon ja propagandakin oli varsin vahva ja tehokas, mutta harvat kysyivät, entä jos Neuvostoliitto ei olisikaan edes olemassa, niin eikö kapitalismi ole muka viallinen ja usein julma systeemi?

Käyttäjän egk kuva
erik gallen-kallela

kun rakenteet rapisee, useimpia "ohjaa omatunto ei pykälät. siksi horisontissa siintääkin jo mellakkakypärät."

Käyttäjän egk kuva
erik gallen-kallela

joku viisas joskus totesi, että kaikki valta on väkivaltaa. kohtalaisen anrkistisesti todettu.

Ari Laakso

Katopas! Väittelykumppanini Pohjalaisen palstoilta heitti kehiin mielenkiintoisen tekstin!
Tarvittaisiin varmaankin tiukkaa valtion otetta niistä markkinavoimista.
Muutoin kyllä saamme heittää hyvästit hyvinvointi- ja oikeusvaltiolle.

Vain kansallisvaltiot voivat luoda em. asioita.

Käydäänpä kaffeet juomassa kun pistäydyn Vaasassa!

Käyttäjän Farzad kuva
Farzad Moghaddam pour

Ole hyvä vain Ari ;)

Huomaat, että yhteistä meilläkin on, mutta kun väärikäsitykset, ennakkoluulo ja poliittinen/uskonnollinen meininki eivät anna ihmisten asioida keskenään kaikessa rauhassa.
Kyllä tavata voimme varmasti.

Käyttäjän Farzad kuva
Farzad Moghaddam pour

Se, mitä yleensä ei ymmärretä on se, että ahneutta ihmisille on tyrkytetty tuhansien vuosien varrella ja nimenomaan sitä on myös aiheuttanut osittain ihmisen ristiriitainen persoona.
Vanhan satiirin mukaan, ensimmäiset poliisit tulivat konkurssiin menneistä vähemmän varakaista. Ne hävisivät kilpailun suuremmille harroille ja sitten alkoivat palvella kilpailun voittajia saadakseen ainakin elantoaan.

Käyttäjän egk kuva
erik gallen-kallela

http://www.youtube.com/watch?v=-PLbQTOcMKY
hienoon blogiisi kaikuja vuosikymmenten takaa. viisas mies tuo yrjö kallinen, (mm. pasifisti ja ent. puolustusministeri). suosittelen lämpimästi katsomaan kaikki viisi osaa haastattelusta. varoitus kaikille ipanoille: sisältää henkistä pääomaa!!

Käyttäjän egk kuva
erik gallen-kallela

mielenkiintoinen mies tuo kallinen. kansalaissodan aikaan hän, vedoten pasifismiinsa, kieltäytyi aseista ja valitsemasta puolta. hänelle langetettiin yhteensä neljä kuolemantuomiota, jotka hänen onnistui välttämään jotenkin nousten toisen maailmansodan jälkeen puolustusministeriksi, koska virkaapitävä pressa katsoi parhaaksi rauhanajan puolustusministeriksi todellisen rauhan miehen. tähän vielä lisään, että vaikka mies ei suostunut aseisiin, hän näki sodan ja sen mielettömyyden. hän siis tietää mistä puhutaan, kun sodasta puhutaan. tämä ei käy ilmi haastattelusta.

Toimituksen poiminnat