*

Farzad Kohti mukavampaa, turvallisempaa ja suvaitsevampaa Suomea käsikädessä yhdessä!

Se maahanmuuttopolitiikan pelottava ulottuvuus

 

Asioilla on yleensä monta ulottuvuutta, mutta niistä vain muutama on näkyvissä ja saa ihmiset huomioimaan. Tietenkin ainahan ne ulottuvuudet, jotka ovat lähempänä ihmisten etuja tai haisevat uhkaavalta pistävät ensisijaisesti silmiin.

Suomen valtion maahanmuuttopolitiikka on pikemmin kauhistuttanut niitä suomalaisia ja jopa hyvin kotoutuneita maahanmuuttajia, jotka pitävät asiaa uhkaavana, mitä ei aina olekaan perätön. Lukuun ottamatta niitä ihmisiä, jotka herjaavasti ottavat kantaa asiaan ja katsovatkin sitä aika pinnallisesti, niin useiden suomalaisten huoli perustuu moneen todelliseen faktaan, jotka voivat lähitulevaisuudessa mullistaa koko Suomen yhteiskunnan rakennetta ja politiikkajärjestelmää.

Asiaa pitää kuitenkin katsoa kokonaisuudessaan siten, että huomaamme Suomen väestölukua, sijaintia, luonnonvaroja, taloutta ja yleiskulttuuria, johon nykyinen politiikkajärjestelmä on rakennettu.

Kun puhutaan pakolaisista, niin pitäisi ensin selvittää, millaisesta pakolaisesta on kyse, ja sitten vasta käsitellään asiaa johdonmukaisesti. Suomessa on erilaisia pakolaisia eri maista ja kulttuureista. Nämä tuovat mukanaan omia kulttuurejaan, jotka taas vaikuttavat suomalaisten yleiskulttuuriin joko positiivisesti tai negatiivisesti.

Maahanmuutto ei ole uusi juttu, ja ainahan jotkut ihmiset ovat muuttaneet muualle etsiäkseen parempaa elämää, mutta se, mitä erottaa vanha-aikaisen maahanmuuton nykyaikaisesta on se, että ennen vanhaan kyse oli vain maatiloista ja miltei ilmastosta, mutta nykyään on muita seikkoja, joiden vuoksi monet ihmiset muuttavat muihin maihin.

Ennen vanhaan siirtolaiset olivat aina valmiit tekemään osuutensa uudelle elinpaikalleen, mutta nykyisin monet siirtolaiset sen sijaa korostavat oikeuksiaan, kuin velvollisuuksiaan.

Onhan selvä, että Suomen kaltaisen maan henkinen ja aineellinen kapasiteetti on rajallinen ja, jos vielä tähän lisätään krooninen talouskriisi ja pakolaisten kustannukset, niin jokainen oikeudenmukainen ja rehellinen ihminen ymmärtäisi tilanteen hankaluutta.

Pakolainen itsestään ei ole pelottava, ja onhan mahdollista, että monet heistä olisivat erittäin ahkeria, lahjakkaita ja työhön halukkaita, mutta heillä ei ole selkeää tulevaisuutta maassa, joka itse on pinteessä monin tavoin. Toisin sanoen he jäävät tänne loukkuun ja vielä kärsivät joidenkin paikallisten tiukasta asenteesta!

Tämähän on nyt tavallaan se kohtalokas kääntökohta, josta voi syntyä aivan uusi Suomi mikäli siirtolaisten määrä koko ajan kasvaa, ja Suomen valtio ei keksi mitään taikatemppua asian järjestämiseksi kunnolla.

Pahimmassa tapauksessa Suomen väestörakenne ja väestösuhde mullistuu niin, että vastakkain asettelu valtaa koko yhteiskunnan. Tässä tapauksessa voi kuvitella, että kantasuomalaisten ja siirtolaisten intressit eriävät toisistaan ja kumpikin osapuoli keinolla millä tahansa yrittää pitää puolensa.

Ei ole vaikea aavistaa, miten esim. 30 vuoden päästä siirtolaisten väestöluku lähestyy tai jopa ohittaa kantasuomalaisten omaa (suomalaisperhe yleensä muodostuu 3-5 hlö:stä, ja monen maahanmuuttajan perhe jopa 12 hlö :stä) ja silloin vasta pitää jopa odottaa, että kantasuomalaiset joukoittain lähtevät pois täältä.

Kuulostaa painajaiselta, mutta kuka 20 vuotta sitten edes olisi kuvitellut, että joskus Yhdysvaltain presidentti olisi afroamerikkalainen, jonka isä ei edes ole amerikkalainen ja vielä muslimi.

Ratkaisuna on se, että suomi hallitsee tilannetta ihan itsenäisesti järkevin perustein. Yksi parhaista vaihtoehdoista on tietysti se, mitä Lähi-idän arabimaat ovat keksineet ja se on tilapäinen oleskelulupa työn tai turvapaikan perusteella.

Eli jos ja kun pakolainen todistaa olevansa uhan alla ja ansaitsee oleskelulupaa, niin sen ei tarvitse olla heti jatkuva. Sen lisäksi pitää laatia rikoksen teolle nollatoleranssiraja välttääksemme mahdollisia hankaluuksia.

Suomen täytyy nyt kontrolloida tilannetta, muutoin joutuu kärsimään siitä kaikin puolin.

Se, mitä palestiinalaisille tapahtui ja vieläkin tapahtuu, ei ollut välttämättä toisen maailman sodan eikä vain juutalaisten syy, vaan itse ahneet palestiinalaiset myivät maatilojaan juutalaissiirtolaisille ja kun osapuolten väestöluvut lähestyivät toisiansa, niin tilanne karkasi hallinnasta, mitä vieläkin jatkuu.

Mitä eurooppalaiset ja eritoten suomalaiset oppivat tästä?!

 

Farzad Moghaddam pour.

 

 

 

 

 

 

 

Piditkö tästä kirjoituksesta? Näytä se!

11Suosittele

11 käyttäjää suosittelee tätä kirjoitusta. - Näytä suosittelijat

NäytäPiilota kommentit (64 kommenttia)

Käyttäjän SeppoHuhta kuva
Seppo Huhta

Väliaikaiset ja lisäsin : kolmen kuukauden välein tarkistettavat oleskeluluvat ovat ihan hyvä osaratkaisu. Mutta ensimmäinen ja tärkein toimi on pistää puoleksi vuodeksi rajat kinni, selvittää sotku minkä EU ja ennen muuta A. Merkel sekä tSyyriassa nyhjäävä USA on aiheuttanut.

Mutta akuuteinta on se,että kaikille mamuille ja ennen kaikkea partalapsille tehdään selväksi,että tässä maassa vallitsee "NAISRAUHA" ja joka sitä rikkoo joutuu vankilaan ja siellä "suomipjat" kyllä huolehtivat" siitä "kuritushuone" osuudesta, vaikka sitä ei laissa olekaan.

Käyttäjän Farzad kuva
Farzad Moghaddam pour

Suomen pitäisi jo herätä ennen kuin se pahin on tapahtunut.

Käyttäjän viljoh9 kuva
Viljo Heinonen

Kotiuttamisinnon ja palautusten sijasta Suomessa pitäisi nyt keskittyä kotoutukseen ja maahanmuuttajien ohjaamiseen työelämään. Vanhentunut työlupakäytäntö pitää kumota niin pian kuin se on mahdollista. Eivät maahanmuuttajat voi työttömiltä työtä viedä, kun he eivät työssä nytkään ole.

Perusvirhe koko länsimaisessa talousjärjestelmässä on vääristynyt tulonjako pääoman omistajien hyväksi. USA:ssa se on mennyt jo niin pitkälle, että monet eivät pärjää, vaikka tekevät useampaa työtä.

Monet kaupungit ja osavaltiotkin ovat jo havahtuneet ja ovat laatineet ohjelmia, joilla vähimmäispalkka nostetaan vähintään 15 dollariin tunnilta, kun lakimääräinen taso on 9 dollaria.

Kun vähimmäispalkka on lakisääteinen, kertoo se lähinnä yhteiskunnan vääristymisestä sellaiseksi, ettei ammattiyhdistysliikkeellä ole mahdollisuuksia sopia työehdoista, vaan perimmäinen sopija on keskushallinto ja sekin pystyy antamaan vain niin alhaisen turvan, ettei sillä tule toimeen, kunhan juuri ja juuri pysyy hengissä.

En ole nähnyt minkään sortin tutkimuksia siitä, miksi arabimaissa on ajauduttu sisällissotiin. Arvioin perimmäiseksi syyksi vääristyneen tulonjaon ja sen, että keskiluokkakin on alkanut köyhtyä. Se on riittävä ja pakottavakin syyn kansannousuun.

Tilanne on vain karannut täysin hallinnasta ja nyt aivan viimeksi Venäjä lisää alueellista kurjuutta, ryhtymällä yhdeksi sodan osapuoleksi. Odotettavissa siis on lisää pakolaisia ja paikallisen infastruktuurin tuhoamista. Menee vähintäänkin vuosikymmen ennen kuin joskus tulevaisuudessa solmittavan rauhan jälkeen Syyria, Libya ja Irak ovat edes jollain tasolla tolpillaan.

Käyttäjän Farzad kuva
Farzad Moghaddam pour

Valitettavasti olemme kärsimässä utopististen päätöksistä.

Käyttäjän viljoh9 kuva
Viljo Heinonen

"Valitettavasti olemme kärsimässä utopististen päätöksistä."

Mitähän tuo virke mahtanee tarkoittaa? Tarkemmin mitä Farzad Moghaddam pour mahtaa virkkeellään tarkoittaa? Keitä ovat utopistit ja ne päätökset, joiden seurauksia kärsimme?

Käyttäjän Farzad kuva
Farzad Moghaddam pour

Esim. vihreät, vasemmistolaiset ja ne poliitikot, jotka surfaavat maahanmuuton aallolla.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield Vastaus kommenttiin #11

Millä tavoin vihreät ja vasemmistolaiset ovat surffanneet maahanmuuton aalloilla.

Käyttäjän Farzad kuva
Farzad Moghaddam pour Vastaus kommenttiin #34

Vihreät ja vasemmistolaiset ovat omien aatemailmojensa vankeina, eivätkä halua tavata katkeraa todellisuutta. Minäkään en ole oikeistolainen, vaan lähInnä realistinen vapaamielinen. Toiset ryhmät vasta surfaavat mamujen aallolla.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield Vastaus kommenttiin #35

Kaikki uskovat kasvuun ja kilpailukykyyn, mutta mitä tekemistä sillä on pakolaispolitiikan kanssa? Jota ei itse asiassa ole olemassakaan.

Käyttäjän Farzad kuva
Farzad Moghaddam pour Vastaus kommenttiin #38

Parhain Margareta,
Onko tosiaan sinun vaikea ymmärtää ja uskoa, että maahanmuutto on monelle bisnes, josta voi ottaa omaa elantoaan?

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield Vastaus kommenttiin #41

Sellaisethan koko hommaan pyörittävät.

Käyttäjän hannele kuva
Hannele Koskinen Vastaus kommenttiin #11

Kokoomus, Keskusta ja Perussuomalaisethan meillä poliittiset päätökset tekevät. Oli muuten edellinen hallitus Kokoomuksen vetämä ja sitä edellinen Keskustan, ei vihreiden eikä varsinkaan vasemmiston.

Käyttäjän Farzad kuva
Farzad Moghaddam pour Vastaus kommenttiin #55

Hannele,
Päätökset kyllä tapahtui mainitsemissasi hallituksissa, mutta Vihreät ja vasemmistolaiset kovasti ovat ajaneet maahanmuuttajien etuja.

Käyttäjän weareallafricans kuva
Niklas Bergman

"Se, mitä palestiinalaisille tapahtui ja vieläkin tapahtuu, ei ollut välttämättä toisen maailman sodan eikä vain juutalaisten syy, vaan itse ahneet palestiinalaiset myivät maatilojaan juutalaissiirtolaisille ja kun osapuolten väestöluvut lähestyivät, niin tilanne karkasi hallinnasta, mitä vieläkin jatkuu."

Farzad on pitkälti tässä oikeassa. Vuosina 1878-1909 juutalaiset ostivat n. 400.000 tuhatta dunamia maataomistavalta arabiluokalta. Myyjinä edelleen tunnettuja mm Jerusalemilaisia arabisukuja kuten Nashasashibit, Husseinit ja al-Alamisit, Jaffan Dajanit, Nabluksen ja Jeninin Abd al-Hadisit ja Gazan Shawasit.

Tuloksena maahintojen jyrkkä nousu Palestiinassa, vuosina 1910-1944 peräti 5000%.

Lähde: Benny Morris, Righteous Victims - A History of the Zionist-Arab Conflict

Käyttäjän Farzad kuva
Farzad Moghaddam pour

Farzad harvoin palturia kirjoittaa ja sanoo.

Käyttäjän jlinjama kuva
Jussi Linjama

Absurdian uutisia: Venäjä on pakolaiselle turvallinen maa, Ruotsi ei.

http://yle.fi/uutiset/norja_alkaa_kaannyttaa_venaj...

Suomi voisikin toimia sillanrakentajana idän ja lännen välissä ja alkaa viedä venäläistä ihmisoikeusosaamista Ruotsiin. Silloin myös tämä pakolaiskriisi ratkeaisi.

Käyttäjän Farzad kuva
Farzad Moghaddam pour

Suomen pitää jo lakata pyllistämästä maineensa takia.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Lavrov sanoi, että kansainvälisen oikeuden mukaan turvapaikkaa voidaan hakea sieltä mistä haluaa.

Käyttäjän Farzad kuva
Farzad Moghaddam pour

Ja montako Venäjä itse on ottanut?

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield Vastaus kommenttiin #31
Käyttäjän Farzad kuva
Farzad Moghaddam pour Vastaus kommenttiin #33

Lavrov on vain bloffannut diplomaattisesti. Venäläiset nykyään eivät edes siedä kansoja, jotka olivat Neuvostoliiton aikana muka samoja kansalaisia. Faktoja minulla on kuinka paljon.

Esa Niemi

Nämä mm. YK:n pakolaisleireillä tarjotusta turvapaikasta kieltäytyneet turvapaikanhakijat tulee palauttaa Dublin-sopimuksen mukaisesti Ruotsiin, jolle näiden hakemusten käsittely kuuluu lähes poikkeuksetta.

Monen EU-maiden päättäjät elävät kollektiivisessa hulluudessa eikä heillä ole kosketusta todellisuuteen tai politiikkansa vaikutuksiin.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Eihän Ruotsi pysty huolehtimaan nykyisistäkään turvapaikanhakijoista. Lapsiakin on kadonnut satoja.

Esa Niemi Vastaus kommenttiin #27

Kuka pystyy kun maahantulo Eurooppaan on hallitsematonta muutoinkin?

Ruotsin on syytä muuttaa vetovoimatekijöitään, jotta Ruotsi ei houkuttele kansainvälisen hätämekanismin hyväksikäyttäjiä.

Ruotsi voi myös palauttaa rajavalvonnan rajoilleen ja syytä olisi ollut jo vuosia sitten. Hallitsematon maahantulo ei johtanut Ruotsissakaan kuin ongelmiin.

Käyttäjän Farzad kuva
Farzad Moghaddam pour Vastaus kommenttiin #36

Naseva kysymys. Maahanmuuton bisneksen sulkeminen on yhtä vaikea kuin kirkon sulkeminen.

Käyttäjän pekkalampelto kuva
Pekka Lampelto

Minusta monietnisyys on hyvä asia (geenit sekoittuvat), mutta monikulttuurisuus ei ole. Yhdessä maassa tulisi olla tietty yhteinen peruskulttuuri. Se on ikään kuin sama käyttöjärjestelmä ja kieli, jolla toimitaan. Suomessa se on länsimaalainen liberalismi.

Käyttäjän Farzad kuva
Farzad Moghaddam pour

Se liberalismikin välillä menee liian överiksi.

Käyttäjän pekkalampelto kuva
Pekka Lampelto

Liberalismi on yksilönoikeuksien puolustamista. Toki kansallinen suvereniteetti tulee olla perusarvo, koska liberalismi perustuu sille.

Käyttäjän Farzad kuva
Farzad Moghaddam pour Vastaus kommenttiin #16

Juuri se perusarvon läsittely on usein aiheuttanut konfiliktia.

Käyttäjän pekkalampelto kuva
Pekka Lampelto Vastaus kommenttiin #17
Käyttäjän Farzad kuva
Farzad Moghaddam pour Vastaus kommenttiin #18

Se, että mitä oikeus kuuluu kenellekin ja mikä on oikeudenmukaisuuden raja jne..

Käyttäjän pekkalampelto kuva
Pekka Lampelto Vastaus kommenttiin #19

Ei oikein aukene vieläkään, millaisesta maailmasta puhut. Voisitko antaa jonkin esimerkkitilanteen, missä sinusta on ollut ristiriitaa.

Käyttäjän Farzad kuva
Farzad Moghaddam pour Vastaus kommenttiin #21

Esim. Se, että miten voi ookeudenmukaisuuden ja ystävällisyyden välissä pitää tasapainoa. Eli inhimillisyyttä tarjotaan mihinkä rajaan asti ja millä hinnalla?

Käyttäjän eirikr kuva
Antti Ukkonen

Minusta mitään politiikkaa ei pitäisi tehdä joidenkin näennäisten geneettisten "hyötyjen" pohjalta.

Länsimaalainen liberalismi on juuri se, joka tässä nyt ei pärjää lainkaan. Se on mahdollistaja tälle liikehdinnälle, eikä sillä ole mitään välineitä käsitellä sitä. Se ei ole parempi tai selviytymiskykyisempi. Keinot käsitellä ovat liikkumista pois länsimaisesta liberalismista.

http://www.tiede.fi/artikkeli/jutut/artikkelit/lan...

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield

Pitäisikö Belgia, Sveitsi, Kanada jne. olla yksikielisiä?
Totta kai lainsäädäntö pitää olla kaikille samaa.

Käyttäjän pekkalampelto kuva
Pekka Lampelto

Puhuin lähinnä kulttuurista tässä keskustelussa, jota voi verrata kieleen, joka mahdollistaa yhteistoiminnan.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield Vastaus kommenttiin #29

Tietenkin yhteistoiminta on mahdollista eri kulttuurien välillä.

Käyttäjän pekkalampelto kuva
Pekka Lampelto Vastaus kommenttiin #30

Mutta jos tulee talous- tai muu kriisi, ihmisistä tulee itsekkäitä ja he hakevat turvaa ryhmästä. Tällöin sisällissotien riski kasvaa. Pienillä resursseilla toimiminen muuttuneessa tilanteessa vaatii erityisen paljon luottamusta.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield Vastaus kommenttiin #32

Luulisin, sisällisotien syyt löytyvän usein ulkopuolisten raha-intresseistä.

Käyttäjän Farzad kuva
Farzad Moghaddam pour

Margaretta,
Minä itse aikoja sitten olen kirjoittanut täällä: Monikielisyys on täyttä rikkautta, mutta tosin se aiheuttaa ongelmia. Erityisesti Belgia on usein kärsinyt siitä. Täällä Vaasassa myös kehitys hidastuu usein kaksikielisyyden vuoksi.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield Vastaus kommenttiin #37

Minun kehitykseni on monessa suhteessa edistynyt kaksikielisyyden ansiosta.

Käyttäjän Farzad kuva
Farzad Moghaddam pour Vastaus kommenttiin #40

Javisst,
Jag åckså utväklar min svenska varje dag, men det är inte så lätt till något finländare.

Käyttäjän vilenin kuva
Aimo Remes Vastaus kommenttiin #40

Margareta, minäkin olen hiukan huomannut saamaa sinussa tapahtuneen.

Käyttäjän MargaretaBlafield kuva
Margareta Blåfield Vastaus kommenttiin #57

Tuskin kaksikielisyyteni on edistynyt täällä Usarissa.

Käyttäjän mukitalo kuva
Veikko Mäkitalo

Tällaisia Farzadeja tarvittaisiin muutama lisää, vaikka iranialaisten kotoutuminen onkin mielestäni varsin hyvällä tolalla (Saatan olla väärässä, mutta niin minusta tuntuu). Iranialaiset ilmeisesti jättivät kotimaansa lähinnä uskonnollista ahdasmielisyydestä ja ovat sekulaarempaja tulijoita, joita kiinnostaa enemmänkin maallinen pärjääminen vieraassa kulttuurissa. Ehkäpä Farzadkin olisi jäänyt Iraniin, jos shaahi olisi saanut tuotua maan oikealle vuosisadalle, rinnan länsimaisten demokratioiden. Tämä on vain pähkäilyä ja saatan olla totaalisesti väärässä, mutta en missään nimessä loukatakseni sinua Farzad.
Haluaisin lisää näitä yo blogeja somali- afgaani- ja venäläishenkilöiltä, ei puhuttaisi ja vaadittaisi erilaisia oikeuksia, nostettaisiin kepin nokkaan myös myös velvollisuuksia, joita olisi syytä kunnioittaa ansaitaakseensa hyväksyntää laajemmalta porukalta. Hieno blogo Farzad.

Käyttäjän Farzad kuva
Farzad Moghaddam pour

Veikko.
Tokihan ongelmallisia iranilaisiakin on täällä, mutta olet oikeassa siinä, että yleisesti he mukautuvat paremmin vieraassa maassa kenties vanhan kulttuurin johdosta.

Käyttäjän BodilRosengren kuva
Bodil Rosengren

(Obaman isä ei kyllä ollut muslimi paitsi lapsena, kääntyi sen jälkeen kristinuskoon ja oli sitten myöhemmin ateisti).

Eihän pakolaisille annetakaan pysyvää oleskelupaa vaan alussa se on määräaikainen. Näin toimittiin myös esimeriksi iranilaisten pakolaisten kohdalla. Moni kuitenkin jää (osa muuttaa pois) johtuen siitä että olosuhteet vanhassa kotimaassa ei vakiinnut. Ei ole myöskään hyvä pitää ihmisiä vuosia (vuosikymmeniä) ilman laillista ja vakaata asemaa. Kauhuesimerkki tällaisesti on esimerkiksi UAE, Saudiarabia missä expatit elävät ihan erillään yhteiskunnasta ja osa hyvin vaikeassa tilanteessa. Parempihan se on että ihmiset kotoutuvat ja tekevät hyvää meidän yhteiskunnan eteen.

Pitää paikkansa että suomalaiset mamut ovat vaatineet oikeuksiaan Ruotsissa, omankielisiä kouluja ja palveluita mutta en kuitenkaan lähtisi yleistämään että se koskisi kaikkea maahanmuuttoa.

Käyttäjän paskapuhetta kuva
Teemu Paavilainen

Saattaa toki olla että viitattiin hiukan tuoreempiin tapahtumiin, nälkälakkoihin sun muihin vikinöihin, kun patjan välissä on ollut herne, tai ruoka on ollut pahaa. Maahantunkeutujat varmaan ajattelivat, että kun kerran ruotsalaiset maahantunkeutujat ovat onnistuneet saamaan oman kielensä virallistettua, niin kyllä hekin?

Irene Routio

En lukenut, mutta huvittaa kommentoida. Arkkipiispan olisin blogisivuillaan yytä suosittaa pelkojen poiston rukoilua. Susihan ei ole raiskannut sataan vuoteen, mutta silti rahaa haaskataan taksikyyteihin. Ups, tai jotain sinne päin. Peloistajoka tapauksessa on kyse. Ihmistä ei sovi pelätä, jumalia ja eläimiä kyllä. paratiisin pedoista kavalin oli käärme ja Suomen vaarallisin peto on punkki.Silti ihmisiä riivaa perusteeton ja maahanmuuttokielteinen pelko. jeesuskaan ei ollut suomalainen. Hän kaatoi uhrilehtomme, toi synnin taakan ja homoroviot. Arbeit mcht frei, sanoi luterilainen. Niin paljosta saamme kiittää kristinuskoa.
Ystäväni totesi, vielä tässä ajassa" En jaksa elää. Pelkään kuolemaa". Rukoilkaamme pelkojen poistoa! Elävä kuollut on vain taakka. Kristus lupasi ikuisen elämän armossa.
periaatteessa on hyvä auttaa maahanmuuttajia, mutta:iloinen äppäriosaaja kaljatölkkeineen pelotta kamujen kanssa naisia vokottelemassa - mukavampi auttaa ku suomalaista juroa.Rasismileimalla on yritetty lyödä kauan. Suomalainen ei voi olla suomalaiselle rasisti.
Jeesuskaan ei ollut suomalainen. Kysykäämme siis synnintunnossa, mitä norsukin meistä ajattelee?

Käyttäjän Farzad kuva
Farzad Moghaddam pour

Bodil,
Barak Obaman isä oli 100 varma muslimi. Barak arabiaksi tarkoittaa onni tai jotain siihen suuntaan. Hossein myös on täysin arabi/muslimi nimi joten ei kannata tinkiä Obaman isän uskonnosta tai muslimijuuresta.
Olet muuten oikeassa, ettei saa yleistää ssioita koskaan, sillä itsekin olen monesti maksanut siitä kovaa hintaa. Koko kirjoituksen luuston ydin korostaa ilmiön hallitsemista ennen kuin se karkaa käsistä.

Irene Routio

Periaatteessa hyvä, että saadaan uusia työteliäitä ihmisiä xc. Tulijoita on paljon. Olisi solidaarista tehdä isot otannat minimipalveluilla, että kaikki eniten avuntarpeessaolevat saataisiin kohdistettua. Yleensä äänekkäimmät huomataan, ei välttämättä fiksuimmat.
Sumalaisten pelkoja ei tule vähätellä. Susikin tappoi sata vuotta sitten. Mitä isompi otos, sitä suurempi tn, että joku hullu on mukana.

Käyttäjän BodilRosengren kuva
Bodil Rosengren

Isoisä kääntyi islaminuskoon ja poika (Obaman isä) syntyi muslimina mutta jo lapsena kääntyi kristityksi. Myöhemmin sitten ateistiksi. Obama (siis presidentti) taas ollut kristitty koko ajan. Sinänsa Obaman tausta on merkki siitä kuinka monimuotoinen USA on. Siellähän yli 20% väestöstä mamuja, meillä 5% luokkaa.

Käyttäjän Farzad kuva
Farzad Moghaddam pour

En väitäkään, etteikö Obama olisi täysin kristitty. Ja se, että kunka monta vuotta kestää, ennen kuin Suomen presidentti tai pääministeri olisi musli iperheestä tai maahanmuuttajataustainen, on ajan kysymys. Jos näin menee, minä veikkaan 20-30vuotta, muta jos järkeviä muutoksia tehdään, nin emme me varmaan ehdi nähdä sitä päivää, eli lykkäytyy pidemmälle ajalle.

Käyttäjän BodilRosengren kuva
Bodil Rosengren Vastaus kommenttiin #52

Obaman perhetausta aika värikäs ja liittyy osittain Kenian itsenäistymispyrkimyksiin Britannian hallintoa vastaan.

Tällä hetkellä Suomen väestöstä on n prosentin verran muslimeja ja 20-30 vuoden päästä ehkä 2%. Sinänsä on kai samantekevää mikä uskontotausta presidentillä on mitta tuskin kovin todennäköistä että olisi muslimi.

Maailma kun sekalurisoituu kovaa vauhtia. Sadan vuoden päästä uskonnot lähinnä jotain vanhojen ihmisten perinnejuttua?

Käyttäjän Farzad kuva
Farzad Moghaddam pour Vastaus kommenttiin #53

Bodil,
"Maailma kun sekalurisoituu kovaa vauhtia. Sadan vuoden päästä uskonnot lähinnä jotain vanhojen ihmisten perinnejuttua?"
Teoriassa ja loogisesti ajateltuna kyllä, muttei valitettavasti niin käynyt, eikä varmaan käy ainakaan kovalla vauhdilla. Ennenkin olen kirjoittanut tästä, että uskonnot ovat oppineet historian varrella päivittää itseään tai vaihtaa kuorensa keksimällä uusia lahkoja. Eli, jos esim. koulutuksesta ja tiedosta/tieteestä se olisi ollut kiinni, niin tähän asti kaikki uskonnot olisivat olleet museoissa, mutta kun tässäkin hommassa pyörii merkittävä määrä rahaa ja paljon ihmisiä saa elantonsa siitä, niin ne pysyvät vielä kauan keskuudessamme.

Irene Routio

Kysyin jo n 10v sitten neuvoa naispapilta. Hänellä riitti itselläkin ongelmia ja lupasi pistäytyä. Oma poika vastusti naispappeutta. eipä ole näkynyt. Poliisi esim käski muuttaa tulehtuneitten naapuruussuhteitten takia, esim emäntä alkoi nähdä glyfosaatteja siellä, missä oli vain suolaa ja kuumaa vettä. Suolahan tutkitusti ei edes ole karsinogeeni, saatikka tapa ruokoja tms rantakasvillisuutta, jota ei sovi myrkyttää.
tutkimattomia ovat herran ja rva tiet. Jos nyt joku kauempaa ku keskustasta tullut saarillamme hakattaisiin ihan omaa vittumaisuuttaan, sitä ei siedettäisi. Se olisi törkeää rasismia. Suomalainen saa itse kierrättää itsensä tai suhtautua huumorilla. Suomalaisen vikahan on aina oma syy, maahanmuuttajilla puhutaan rasismista.
Moniko suomalaistaustainen on esim usasta saanut paikallisdpäättäjiä rahoittamaan kirjastoa? Turus suljetaan kirjastoja ym, mutta kaikki viisaus tulee kaukaa. Jeesus ei ollut suomalainen ja perusti kirkot. Toispaikkakuntalaiset sijoittaisivat kirjastoja jopa Somaliaan. Ei siis ihme, että kannattaa miettiä, mitä norsukin meistä ajattelee.

Irene Routio

Moikka! kerroin srk sivuilla Sateenkaarimessu 17.10. Henrikinkirkko, Peltola, Turku. Identiteetti hukassa, ehkä fantasioin jotain lesbokristillisyydestä. kapinaa 30v heteroliittoa , sivari.
Kirkkoherramme poisti koko ilmoituksen. palsta varattu vain Martin srk ilmoituksille. Henkk kaapistatulot omille facebook-sivuille. Olen syvästi liikuttunut vanhastavistakin Gardnerym sekä nimeä en muista erakkorapu ihana moniydinperhe. Tosi ihanaa! Neljä rakastavaa vanhempaa, kaksi äitiä. Ihanaa! meillä ydinperhe, sisarukset vittuili, naapurit hakkas ja katto syrjin ym Kuten pikkujussi (t elossa, n 100v) totesi: anna vanhan miehen (so ihminen) kuvitella. Juuri pikkujussi antipatiani: ihana vanha porotilallinen, esitellyt kalujaan esim kivikirveitä Oulun yliopistolla. Nuoruuden identiteettimäihää. olispa eres hetke saanu jussia pidellä...

Juha Oikarinen

Asiaa puhuu. Tarttis suomalaisten ottaa järki käteen.

Käyttäjän Farzad kuva
Farzad Moghaddam pour

Hallituksen ja päättäjien myös.

Käyttäjän SeppoHuhta kuva
Seppo Huhta

On errinomaista,että Venäjä rauhoittaa tuklella ja raudalla Syyriassa tilannetta ja toivottavasti iskee kuolin iskun Isikselle. Se tietysti harmittaa ennen muuta Saksan ja muun Eurooåan vihreitä,kun heidän kuvittelemansa potentiaaliset äänestäjät jäävät tulematta,koska sodan loppuminen merkitsee sitä,että "pakolaisstatuksen" saaminen tulee mahdottomaksi. En toki ihmettelisi jos vihreiden mielestä kaikki jotka "tuntevat" itsensä pakolaisiksi niin niille pitäisi antaa täysi ylöspito Euroopassa.

Käyttäjän Farzad kuva
Farzad Moghaddam pour

Seppo,
Lue tämä, mitä olen kirjoittanut silloin kun Syyrian sota oli vielä tuore. Katso vielä vihreiden kommentit.
http://farzad.puheenvuoro.uusisuomi.fi/107966-häpeällistä-toimintaa-länsimaalaisilta

Toimituksen poiminnat